Joukkorahoitus ei sovi kaikille yrityksille - Kilpailuta 1000€ - 250 000€ yrityslaina

Joukkorahoitus ei sovi kaikille yrityksille. Lainatarjous tunnissa ja rahat yrityksesi tilille samana päivänä.

joukkorahoitus

| Joukkorahoitus

Joukkorahoitus on yhä suositumpi rahoitusmuoto kasvaville yrityksille

JoukkorahoitusMoni on kuullut termin joukkorahoitus ennenkin, mutta lähes yhtä monelle on epäselvää, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Tämä johtuu puolestaan puhtaasti siitä, että termi joukkorahoitus kattaa itse asiassa monia pienempiä alakäsitteitä, ja joukkorahoitus voi täten tarkoittaa useampaakin eri asiaa. Lyhyestihän termin merkitys on selitetty jo termissä itsessään: joukko ja rahoitus. Rahoitusta yrityksen perustamiseen tai johonkin projektiin haetaan siis joukolta ihmisiä. Samalla joukkorahoituskampanjat toimivat myös markkinointikampanjoina, joiden avulla kerätään näkyvyyttä.

Periaatteessa idea on siis varsin yksinkertainen, sillä ihmiset voivat sijoittaa hyväksi katsomaansa ideaan tai projektiin haluamallaan summalla rahaa, jonka ei tarvitse olla yhtään suuri. Esimerkiksi parin euron sijoitus on jo kyllin suuri, ja kun tämä summa kerätään suurelta joukolta ihmisiä, saadaan kasaan jo varsin tuntuva potti, jonka avulla voidaan saada aikaiseksi paljon. Tämän lisäksi joukkorahoitus on myös yrittäjälle hyvä kenttätesti testata kaikenlaisten yritysten toimivuutta ja potentiaalia, sillä rahoittajien kiinnostus projektia kohtaan kertoo hyvin siitä, kuinka paljon sitä kohtaan tulee myöhemmin olemaan kiinnostusta oikeilla markkinoilla. Hyvin suuri osa joukkorahoituksesta tapahtuu virtuaalisesti netissä.

Joukkorahoitus Suomessa

Onko joukkorahoitus rantautunut myös Suomeen? Onhan se, joskaan ei kovin kauan aikaa sitten. Suomessa toimii tällä hetkellä yksi vastikkeellinen joukkorahoituspalvelu, joka avasi virallisesti ovensa vuonna 2013 testattuaan ensin pilottiversiotaan noin vuoden ajan. Tämän lisäksi Suomessa toimii muutamia muun tyyppisiä joukkorahoituspalveluita, joskin niitä on vain kourallinen eikä niille ole keskenään juuri kilpailua, sillä lähes jokainen niistä edustaa erilaista joukkorahoituksen haaraa. Suomalaisten joukkorahoitusten kautta on saatu toteutettua esimerkiksi tapahtumia, lehtiä ja musiikkialbumeita. Toki pienessä maassamme ollaan vielä varsin kaukana esimerkiksi Yhdysvaltain menosta, jossa suosituimman joukkorahoitusalustan kautta on saatu kerättyä jo yli 950 miljoonaa euroa.

Erilaisia joukkorahoitustyyppejä

  • Vastikkeellinen joukkorahoitus

Vastikkeellisessa joukkorahoittamisessa rahoittajat saavat palkkioksi jotakin, kuten yrityksen tuotteita tai palkintoja. Vastike ei kuitenkaan voi olla rahaa.

  • Pääomistuksellinen joukkorahoitus

Pääomistuksellisessa joukkorahoituksessa yritys antaa rahoittajille vastikkeeksi osakkeitaan. Tätä rahoitustyyppiä kutsutaan luonteensa vuoksi myös mikro-investoinniksi.

  • Joukkotuottaminen

Joukkotuottamisessa yritykseen tai projektiin sijoittava saa palkkioksi aikanaan sijoituksensa tuottamia tuottoja eli rahaa.

  • Vertaislaina (P2P-laina)

Vertaislainat ovat yksityishenkilöiden myöntämiä lainoja toisille yksityishenkilöille. Kyseessä on siis yksityislaina, josta tehdään sopimus kahden yksityishenkilön välille.

Joukkorahoitus ei sovi kaikille

Eikö joukkorahoitus tunnu omalle yrityksellesi sopivalta rahoitusvaihtoehdolta? Ei hätää, on olemassa muitakin keinoja. Helppo tapa on ottaa esimerkiksi yrityslaina, jonka avulla saat katettua yrityksesi kuluja. Voit saada lainapäätöksen heti ja rahat tilillesi jopa saman päivän aikana. Muista kuitenkin aina kilpailuttaa lainat ennen tarjouksen hyväksymistä palvelumme avulla, sillä siinä saatat säästää jopa useita tuhansia euroja. Vertailemme puolestasi suuren osan Suomessa yrityslainaa tarjoavista pankeista ja luottolaitoksista, joten voit olla varma, että löydämme sinulle varmasti sopivimman tarjouksen.