Kilpailuttamalla sopivin yritysrahoitus

yritysrahoitusMyös yrityksille tulee rahoitustarpeita. Tarve saattaa olla pitkään harkittu kuten esimerkiksi jokin suurempi investointi. Myös varaston täydennykseen saatetaan tarvita rahoitusta. Tarve käteisvaroille voi kuitenkin tulla esiin myös yllättäen. Maksuvirta voi tarvita hetkellisesti apua. Joskus käy niin, että asiakkaat eivät ole vielä maksaneet toimituksista, kun laskut pitäisi jo maksaa. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan pikaisesti rahoitusta, jotta kassavirta saadaan taas kuntoon.

Yrityksen alkutaipaleella on usein suuria ja joskus odottamattomiakin rahan tarpeita. Välineitä, toimitiloja ja materiaaleja tarvitaan. Joskus työntekijöille pitää maksaa palkkaa, vaikka tuloja ei ole vielä kertynyt lainkaan. Myös jo pitkään toimineille yrityksille tulee yllättäviä tilanteita tai tehdään suunniteltuja suuria investointeja. Tarvetta rahoitukselle voi olla niin suurilla kuin pienilläkin yrityksillä.

Yrityksen rahoitus

Miten yritys sitten voi rahoittaa toimintaansa tai yllättäviä menojaan? Tarjolla on erilaisia keinoja, joista yritys voi valita itselleen sopivan. Kaikkein helpoimmin luottoa voi hakea netistä. Yksityiset rahoitusyhtiöt tarjoavat yrityksille nopeasti saatavilla olevia, joskus jopa vakuudettomia yritysluottoja. Tällainen laina on rinnastettavissa yksityishenkilöille myönnettäviin kulutusluottoihin ja joustoluottoihin.

Yritysrahoitus

Yrityslaina tai yritysluotto on kätevä etenkin kiireellisissä tilanteissa. Ei tarvitse varata aikaa lainan käsittelijälle, vaan haku hoituu netin kautta hakijan omalla aikataululla. Monesti lainaa yritykselle hakiessa joutuu tekemään tarkkoja selvityksiä siitä, mihin käyttöön rahat tulevat. Pitää tehdä budjetteja ja niissä tulee myös pysyä. Tällaisia tarkkoja laskelmia ei tarvita, kun lainan hakee netistä. Yksityisten rahoituslaitosten yrityslainoihin ei edes välttämättä tarvita vakuuksia. Riittää, että kassavirta on kunnossa.

Yrityslainan hakeminen

Yrityslainan hyviä puolia on sen helppo hakuprosessi. Itse hakukaavakkeen täyttämiseen ei mene muutamaa minuuttia enempää. Hakija valitsee summan, jolle rahoitusta haetaan. Yrityksen perustiedot ilmoitetaan valmiilla lomakkeella. Tämän jälkeen lainanhakija saa lainatarjouksen, johon hän voi kaikessa rauhassa tutustua.

Tarjouksen voi saada hyvinkin nopeasti, jopa vuorokauden sisään. Lainatarjoushakemuksen täyttäminen ei sido mihinkään, kuten ei myöskään tarjouksen saaminen. Tutustuttuaan tarjoukseen hakija voi hyväksyä sen ja saada rahat tililleen jopa jo samana päivänä.

Jotta yrityslainaa voi saada, tulee kuitenkin täyttää muutamia edellytyksiä. Nämä vaihtelevat hieman lainantarjoajasta riippuen, mutta pääpiirteissään ne ovat samantyyppisiä. Yrityksen tulee olla suomalainen, sillä tulee olla toimipaikka Suomessa ja sen johdon pitää toimia Suomessa. Myös yrityksen pankkitilin tulee olla suomalaisessa pankissa. Lainan hakijalla tulee myös olla tunnistautumista varten suomalaisen pankin verkkopankkitunnukset.

Vaatimus siitä, kauanko yrityksen tulee olla ollut toiminnassa, vaihtelee. Toisille rahoituslaitoksille riittää että yritys on toiminut yhden kokonaisen tilikauden. Toiset taas edellyttävät usean vuoden toimintataustaa. Yritykselle tehdään myös luottokelpoisuusarvio. Tämä tarkoittaa sitä, että yrityksen kassavirran tulee olla tarpeeksi vahva, jotta luoton suunniteltu takaisinmaksu on oletettavaa.

Yrityslaina kannattaa kilpailuttaa

Eri yrityslainojen ehdot poikkeavat toisistaan, ja ne kannattaakin ehdottomasti kilpailuttaa. Korot vaihtelevat eri rahoituslaitosten välillä. Todellinen vuosikorko onkin mittari, jonka avulla eri yhtiöitä kannattaa vertailla toisiinsa. Todelliseen vuosikorkoon on laskettu mukaan koron lisäksi myös muut lainan hoidosta aiheutuvat kustannukset, ja se antaa todellisemman kuvan lainan lopullisesta hinnasta.

Myös lainojen ehdot saattavat olla toisistaan niin poikkeavia, että vaikka toiselta rahoituslaitokselta lainaa ei olisikaan mahdollista saada, toisesta paikasta se onnistuu. Kilpailuttamalla selviääkin, mikä lainantarjoaja sopii juuri tietylle yritykselle. Lainojen kilpailutus on myös tehty erittäin helpoksi. Se onnistuu aivan samalla tavalla kuin yhden lainatarjouksenkin hakeminen. Tarjoukset saa nopeasti ja vertailun jälkeen voi olla varma, että on tutustunut eri vaihtoehtoihin huolella ennen päätöksen tekemistä.

Etsimme yrityksellesi sopivimman yrityslainan! Hae 1000€ - 5 000 000€ nyt!

Leave a Comment