Starttiraha ei ole ainoa vaihtoehto - Kilpailuta 1000€ - 250 000€ yrityslaina

Eikö starttiraha riittänyt? Kilpailuta yrityslainat nyt. Lainatarjous tunnissa ja rahat yrityksesi tilille samana päivänä.

starttiraha

| Starttiraha

Starttirahan lisäksi kannattaa varautua yritystoiminnan muihin kuluihin

StarttirahaKun ollaan pistämässä pystyyn aivan uutta yritystä, on juoksevia kuluja alussa niin paljon, että niihin on vaikea varautua etukäteen. Siksi jo tämä yrityksen perustamisen alkutaival saattaa pelästyttää monet aloittelevat yrittäjät, jotka ovat aikaisemmissa työpaikoissaan tottuneet aina ajallaan tulevaan tasaiseen palkkaan. Yrittäjyys heittää tämän asetelman päälaelleen, sillä toisaalta on olemassa mahdollisuus tienata lähes rajattomasti, mutta toisaalta toisessa vaakakupissa painaa pelko siitä, tienaako ollenkaan. Juuri tämän takia moni yrittäjä hakee alussa oman mielenrauhansa turvaamiseksi starttirahaa.

Mikä on starttiraha?

Starttiraha on aloittelevan yrittäjän turvaksi kehitetty apuraha, jonka tarkoitus on auttaa yrittäjää taloudellisesti yrityksen alkuvaiheessa. Starttirahan myöntämisen edellytyksenä on hyvin laadittu liiketoimintasuunnitelma. Starttirahaa voi saada yrityksen ensimmäisen vuoden ajaksi ja sen summa on 32,40 € per päivä. Tämä summa voidaan maksaa korkeintaan viiden päivän ajalta kultakin viikolta. Tämä raha on tarkoitettu puhtaasti tuoreen yrittäjän elannoksi.

Starttiraha lasketaan henkilökohtaiseksi tuloksi ja se on veronalaista. Verohallinto laskee starttirahasi verotuksen tiettyjen prosenttien mukaan, kun toimitat pyydetyt tiedot Verohallinnolle. Käytännössä starttirahan saamisen edellytyksenä on muutosverokortin toimittaminen. Mikäli verokortti jätetään toimittamatta, starttirahaa vähennetään palkkaan määrättyjen pidätysprosenttien mukaan ennakonpidätyksenä, mikä tarkoittaa vähintään 25 prosenttiyksikön laskua. Mikäli kortti toimitetaan asianmukaisesti, maksetaan starttirahasta veroa oman veroprosentin mukaan.

Starttirahaa myönnetään harkinnanvaraisesti, joten kielteisten ja myönteisten päätösten kohdilla voi olla vaihteluita. Starttirahan myöntämisessä otetaan huomioon monia eri seikkoja, kuten alan senhetkinen kilpailutilanne sekä kyseisen palvelun tarve yrityksen paikkakunnalla.

Näin voit saada starttirahaa

  • Luo yrityksellesi erittäin tarkka liiketoimintasuunnitelma
  • Tee yritykselle asianmukainen budjetti
  • Toimita Työ- ja elinkeinoviraston toimistoon sähköisesti yrityksesi rahoitussuunnitelma sekä rahoitustarjous siinä tapauksessa, kun yrityksen perustaminen edellyttää lisärahoitusta. Toimita myös myynti- ja kannattavuuslaskelmat sekä verovelkatodistuksesi.
  • Älä aloita liiketoimintaa ennen starttirahan saamista
  • Siirrä statuksesi päätoimiseksi yrittäjäksi (sivutoiminen yrittäjä käy silloin, kun toiminta ollaan laajentamassa päätoimiseksi)
  • Osoita ymmärtäväsi yrittäjyyden prioriteetit. Tähän kohtaan käy käytännössä esimerkiksi yrittäjyyskurssin käyminen tai yrittäjyysopintojen suorittaminen. Myös aikaisempi kokemus yrittäjyydestä voidaan laskea kokemukseksi.
  • Täytä starttirahahakemus Työ- ja elinkeinoviraston nettisivuilta tulostetulle lomakkeelle

Yrityslaina rahoitusvaihtoehtona

Starttiraha saattaa kuulostaa oivalta rahoitusratkaisulta yritystoiminnan alussa, mutta fakta on se, että sen saaminen on erittäin hankalaa ja aikaavievää, eivätkä läheskään kaikki saa siitä myönteistä päätöstä. Siksi kannattaa varmuuden vuoksi varautua pyörittämään yritystä myös B-suunnitelmalla eli jollakin muulla rahoituksella, joka niin sanotusti pitää sinut kiinni leivän syrjässä yrityksen raskaina alkuvaiheinakin. Hyvä ja helppo vaihtoehto on yrityslaina, jonka saat haettua nopeasti netistä.

Palvelumme avulla voit nopeasti kilpailuttaa suuren osan Suomen yrityslainaa tarjoavista pankeista ja luottolaitoksista, jotta löydät itsellesi varmasti sopivimman tarjouksen. Kilpailutus ei vie kuin pienen hetken, mutta säästää sinulta parhaimmillaan tuhansia euroja rahaa. Juuri siksi kilpailuttaminen kannattaa aivan kaiken kokoisille yrityksille.